Helsinki-Vantaan kenttä. Täällä ei olla oltu sitten aikoihi.
Aamuselfie.. xD
Oli vielä melko pimeetä kun koneen oli tarkotus nousta.
Jännittynein mielin lento kohti Lontoon Heatrown kenttää. :)
Saavuin Lontoon Heatrown kentälle ajallaan ja en edes eksynyt vaikkakin Lontoon kentällä on 5 eri terminaalia mistä lennot lähtevät. :D Onneksi tiesin kuitenkin jo heti minne minun piti suunnata. Terminaali 5 täältä tullaan ja seuraava määränpää Edinburg.
Lista terminaaleista ja mistä terminaalista mikäkin jatkolento lähtee.
Jee pääsin odotusaulaan ja en eksynyt vaikkakin yksin olen :D Hehheh tähän mennessä kaikki on mennyt todella hyvin ja kello tosiaan oli vasta 9.30 aamulla. Kello siis siirtyi kaksi tuntia taaksepäin. Tuntui, jo että olin ollut jo koko päivän hereillä. :D Mutta sain onneksi hieman syötävää ja sitten tulisin tauluun, että lento on myöhässä Edinburghiin. Onneksi se ei kuitenkaan ollut kuin vain 25 minuuttia myöhässä. Jatkoliikkuminen Edinburghista kuitenkin jatkui suunnitelmien mukaan ensin bussilla vartin verran juna-asemalle ja siitä junalla n. 45-50 minuuttia Dundeen juna-asemalle. Olin siis melkein jo perillä ja kellohan oli silloin täällä n. 14.00. Kun astui ulos asemalta, vettä tuli taivaalta. Räntää ja todella kova tuuli. Lähin massan mukana kulkemaan kohti jotain. Kunnes bongasin taksikuskin. Jesh. Sain laukun kyytiin, mikä oli muuten tosi kiva kantaa monia rappusia ja raijata mukana.. :D Sanoin kuskille määränpään ja ensimmäinen keskustelu englanniksi suoritettu, vaikkaki murre oli vaikea, ymmärsin melkein? :D hahaha Kyllä mie tästä selviän..
Pääsin siis majoitukselleni. Ninewells nurses residenses. Ninewells on siis se sairaala, johon harjoitteluun olin menossa. Pääsin perille ja katsellani etsin kylttejä ja minne sitä nyt pitäisi mennä. Heti jo ovella ystävällinen ohjeistus kerrottiin, missä haluamani paikka on vaikka en edes kysynyt. Pääsin siis "kirjautumaan" sisälle ja sain avaimet ja minut ohjattiin huoneeseen tavaroineni. Ja esiteltiin keittiö, vessa ja suihku. Kerrottiin, että perjantaisin saa puhtaat lakanat jos ne laittaa oven ulkopuolelle kasalle. Myös annettiin pikkuinen ohjekirjanen missä on kaikki tarvittava tieto. Mutta myöskin kun minulle kerrottiin, että Wifi on vain tasan kahdessa huoneessa koko rakennuksessa niin ehkä pieni pettymys , koska omassa puhelimen nettiä ei kovin paljoa viitsi käyttää kun sen käyttö kuitenkin maksaa pitemmällä ajalla. Kun täällä Yhdistyneissä kuningaskunnissa on nämä kivat Roaming-hinnat. :) Mutta joo myös sanottiin, että on uima-allas mitä voi käyttää. Istahdin sängylle ja ajettelin, että mihin oikein olen tullut. Nainen kuka opasti sanoin menevänsä takaisin ja saisin rauhassa "kotiutua". No jaa. :DD
Tässä siis kuvia. Mun huone. Ja siis käytävä mistä menee ovet huoneisiin ja erilliset huoneet suihku, missä on lavuaari. Vessasta ei siis oo nyt kuvaa mut mitäpä siitä melko samannäkönen ku toi mis on lavuaari, lisää vaa pöntön, missä ei oo kantta ja sit se vesisäiliö on seinän sisäl. oon monta kertaa jo nojannu ja melkee horjastanu ku ei ookkaa "selkänojaa" xD
Tajusin vasta myöhään samana päivänä, että olin valvonut tätä aikaa johonkin 12 asti..ja siis kellohan oli jo 2 Kouvolassa.. :D melkein 24h valvottuani menini huoneeseen ja yritin nukkua. Huomenna tapaisin Alistarin ja selvittäisin missä ja milloin alkaa harjoittelu. :)
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Niin koitti vain se tiistai 24.2.15. Tapasin Alistairin ja eilen olin selvitellyt omaa kokoa ja, että he etsisivät minulle työasun, koska ei kukaan sanonut, että oma täytyisi ottaa mukaan. :D enkä edes jotenkin edes osannut ajatella.. Tapasin Alistairin sairaalan pääsisäänkäynnillä ja menimme siitä koulun puolelle, kun osa koulusta oli myös siinä sairaalan yhteydessä. ( Kuulin vähän myöhemmin, että ennen osa oppitunneista pidettiin myös siellä, mutta nykyään ne kaikki pidetään Dundeen kampuksella. Haeskelin sanoja ja yritin ymmärtää ja varmistelin ja sönkötin, jotain englannin tapaista, mutta ainakin ymmärsin ja minua ymmärrettiin. Sain samana päivänä työasuja kaksi. Kävin myös tutustumasssa kirjastoon ja minulle, pidettiin siellä kirjastoinfo, vaikka en kyllä siitä muista enää mitää..( Ihan ku muistaisin omankaan koulun kirjatoinfoist mitää.. xD) Mutta kaikki aina sanoo, että kysykysy jos on kysyttävää. Olin melko pyörällä päästä kaikesta uudesta. Katselin vaa ympärille ja näytin varmaan ihan turistille... :D Bussikuskikin kysyi käytänkö ensimmäistä kertaa bussia.. Noh mutta siis Alistair vei minut myös käymään osastolla, jonne menen seuraavana aamuna. Tapasin myös kun siellä kävin toisen ohjaajistani Pamelan. Myös vasta tänään selvisi minulle, että pääsen myös sisäkautta majoitukselleni.. kulkien pitkää, pitkää käytävää ja säästin useamman minuutin ajassa. :D Mutta siis työmatka kestää n. 8minuuttia niin ei tarvitsi herätä turhan ajoissa kun aamuvuorotkin alkavast vasta 7.45. Tietoa saatu enemmän kuin pää tuntu vetävän mutta selvisin tämänkin päivän vaikka puhuminen oli hieman takeltelua. Loppu päivän vietin huoneessa, jossa wifi toimi. Halusin vain jutella ihmisten kanssa. :))
Tässä mun opiskelijakortti täällä, mitä varten kävin kolmee päivää ennen lähtöä Kouvolan asemalt ottaas kuvii. Sain samalla tälläsen tietopaketin mis oli kaikkee tietoo, junakortist ja paikoist missä vois käyä ja mitä koulus on ja kaikkea :D Yläreunas näkyy myös mun avaimet mitkä on AINA mukana.. (yhen kerran ei ollu.. xD) Toisessa kuvassa siis näkyy kuvaa huoneesta, jossa aika paljon viettelen kun teen koulutehtäviä tai opparia.. (En oo viel tehny tähä päivää mennes 20.3 yhtää riviä.. ) Mut siis joo kahessa huoneessa neljä nahkasohvaa ja pöytiä ja tv. Vähän niinku olohuoneit. Nää on kyl ihan kivat löhösohvat. :P Kuva myös sairaalan infosta. :)
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Keskiviikko ensimmäinen työpäivä. Menin siis 7.45 aamuvuoroon, jota sanotaan täällä early shiftiksi. Myöskin jännäsin miten kieli taipuu ja muutenkin miten minut otetaan vastaan. :) Ehkä eniten jännitin sitä, että ymmärtääkö he minun puhumista ja kuinka kova murre ja skottikielen käyttö on. Pääsin työpaikallani ja aikaa oli vielä, joten istuin odottamaan ja sanoin kaikille hei ja esittelin itseni.. Ilmeet oli kyllä hyviä, koska nimeni ei oikein taivu englantiin kuten esim, joku muu. Täytyi sanoa monta kertaa, että nimi lausuttaisiin edes melkein oikein. Ohjaajani lupasi osaavansa sen kunnes lähden pois :D Mutta siis olin Jani, Channi, Hanni. xD Voi, että mutta ei se haitttaa kyllä mie voin toistaa nimeäni kyllä :DD Kaikista huvittavinta ehkä oli kun menini esittelemään itseäni yhellä potilaalle, hän esinnäkin kysyin mistä olen kotoisin. Kerroin olevani Suomesta ja kerroin olevani vaihtopiskelija. Hän katsoi oudosti ja totesi, että kuka tuollaisen nimen antaa. ihan ihme nimi.. :D Minun täytyi hakea sanoja ja huomasin vastaavani suomeksi (vahingossa) ja heti korjaten sain asiani perille. Ohjaajani täytyi välillä hieman suomentaa, kun joillain oli niin kova aksentti, etten oikein ymmärtänyt. Mutta eipä tuota englantia ole tullut käytettyä varmaan vuoteen? No ainakaan puoleen vuoteen. :D Ensimmäinen päivä meni ihan hyvin, osallistuin pieniin hommiin ja tutustuin osaston tapoihin ja mitä siellä oikein tehdään. Sanoja täytyi hakea ja pari kertaa täytyi myös kysyä ja varmistaa, että onhan asia näin? :) Mutta eiköhän tämä tästä lähde kunnolla rullaamaan kun pääsee vauhtiin.
Minulla oli ensimmäinen viikko vain kolme päivää koska minun oli pitänyt saapua jo useampaa päivää aiemmin kuin 23.2 olisi pitänyt alkaa harjoittelu, mutta kukaan ei kertonut , että minun täytyisi saapua jo päivää tai paria aikasemmin. Taaskin ollut informaatio ongelma sama kuin työasun kohdalla. Mutta kuitenkin kaikki on mennyt ensimmäisen viikon aikana ihan hyvin ja aloin vain tekemään enemmän ja perjantaina jo kirjoitin ensimmäisen kirjaukset engalnniksi.. :D Heheh nyt oli pakko pyytää apua kirjoittamaan :DD Olin hieman ällistynyt kun huomasin, että kaikki kirjaukset, lääkelista, lääkkeen anto, nestelista, muutenkin kaikki huomiot, kirjataan käsin paperille. Pikkanen muutos kun on tottunut, että kotimaassa kaikki kirjataan koneella. :DMutta ei se minua haittaa, saa ainakin hyvää harjoitusta kun joutuu kirjoittamaan käsin. :DPakko keskittyä, että käsialasta saa selvää. Ainoa asia mikä on koneella on verikokeitten tulokset ja muut laboratorio tulokset ovat koneella. Kuulemma toisten kaupunkien sairaaloiden kirjaukset tehdään koneella ja, että tähän ollaan tulossa myöskin Ninewellsissa. Tutustuin ensimmäisen viikon aikana myös yhteen työkavereista Fionaan. Hän antoi minulle puhelinnumeronsa, koska minulla oli tiedossa vapaa viikonloppu, etten olisi koko viikonloppua yksin niin saisi häneltä kysyä seuraa jos jotain haluaa tehdä. Kaikki työntekijät olivat ihmeissään ja totesivat minun olevan todella rohkea kun olin tullut aivan yksin, enkä tuntenut täältä ketään.
Myöskin huomasin, että osastoilla liikkuu koko ajan lääkäreitä, jossain. :D Niitä tulee vastaa joka nurkalla. Mutta hyvähän se toki on kun on kyseessä on valvontaosasto ja vieressä kaksi akuuttiosastoa.



Minulla siis on työ matkana vain pitkää pitkää pitkää käytävää ja pari ovea niin olen siellä :D




Ja toinen kuva käytävästä niin edes ovi sinne työpaikalle ei edes näy.. :D tuosta ovi kuvasta näkee myös, että sen takana on kolme osastoa ja olen tuolla Medical high dependency unitis. (Acute medical unit east ja west on ne kaks muuta)
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Sitten alkoi vapaa viikonloppu. En todella tiennyt, että mitä sitä voisi alkaa tehdä täällä. Jaa-a :D kävin keskustassa pikaisesti tiistaina, ostamassa kengät kun olin laittanut talvikengät ja puolet päivistä täällä paistaa aurinko ja tähän mennessa on ollut n.10 astetta lämmintä. Ainostaan on kiusannut kova tuuli.



Perjantai-illan ja lauantain koko päivän vietin keskustassa. Oli melko sateista muttei se haitannut. Yritin kuvailla mutta osa kuvista on siis kamerassa ja kameran piuha on kotona. :S On se hyvä tässä vaiheessa huomata. Kuitenkin onneksi on hyvä puhelin ni voi ottaa kuvia joka paikasta. Kuvissa näkyy keskustan kirkko ja kaikista hassuinta oli kun kirkkoa ympäröivä pieni matala muuri niin sen päällä juoksee pingviinejä :D hauskoja :D Täytyy yrittää joku päivä herätä ajoissa, jos vaikka kävisi tutustumassa sunnuntaina miltä kirkko näyttää sisäpuolelta. :)









Nämä kuvat on otettu kaupungilta, kun keskustan kirkolta jota, ennen on iso kauppakeskus nimeltään Overgate, niin jatkuu pitkät kadut. Paljon hienoja kivirakennuksia ja kivetyksiä, harmittaa vaan kun osa kuvista tosiaan on kamerassa niin kyllä niitä sitten voi myöhemmin laitella ehkäpä. Yhdessä kuvassa on iso miespatsas ja koira, se oli minusta niin hauska, että vain kuvasin sen. myöhemmin minulle kerrottiin, että patsaan nimi on Desperate Dan. Patsaan on tehnyt joku ensimmäisistä Dundeelaisista. Löysin lähistöltä myös toisen patsaan. :) Yksi kuva (Ritgeview station) oli joku koju mikä myö syömistä. En sitä sen tarkemmin katsonut, näytti vaan hauskalta kun oli kuin joku junanvaunu keskellä katua :D Seikkailin ympäri keskustaa ja yritin löytää paikkoja, joita kuvata.






Lauantaina kävin katselemassa satamalla olevaan RRS Discovery laivaa. Se on ensimmäinen laiva, joka matkusti antarktikselle. Laiva oltiin entisöity sisältä ja laiteltu paikkoja, mutta ne vastasivat kuitenkin melkein samaa kuin ennen. Sai tietää missä on ollut koneet, millaiset tilat laivan sisällä on. Kyllä pääsin laivan sisäpuolelle katselemaan.. :D Hihi (Harmi vaan, että kaikki kuvat laivan sisältä on kamerassa.. :/) Ehkä lisää tänne blogimaininnan ihan vaan niistä jos saan piuhan kotoonta postissa :) Kuitenkin minusta oli hiukeeta päästä vähän kattomaa historiaa ja kuinka ne selviyty siel laival ja kuinka ne jäädytti hylkeen lihaa maston langoissa ja se söi hylkeit. Ja muutenkin et mitä kaikkee ne otti mukaan ja miten laiva on rakennettu. Säpsyin noit nukkeja, koska must ne oli niin aidon olosia. :DD hahaha kylläpä se on hauskaa käyä tuolla.






Kävin myös lauantaina Science centerissä ja koin olevani hieman vanha mut lapsenmielinen ni se riittää! Hauskoi juttui lapsille, kuten kuvassa sais etsiä luita tuolt mitkä oli piilotettu tonne valkosee hiekkaa. Ja must oli hauskaa ku sain omast naamast tol jutun vaihdettua itselleni animenaaman ja noil lasei pysty kattoo jos on erilaisia silmäsairuksia niin miten se näkö muuttuu. Ihan siistiä :P Yläkerrassa oli myös robotteja mutta sieltä en tullut ottaneeksi yhtään kuvaa. :) Ihan hauskaa loppu päivän vietin "olohuoneessa" ja tein koulun verkkokurssiin liittyvää tehtävää.


Täytyihän se tietenkin käydä "testaamassa" burger king perjantaina ja lauantaina kävin juomassa muutaman keskustan Nosey Parker nimisessä paikassa. Paikka oli hiljainen ja vastasi esimerkiksi olomukselmaan esim. mulliganssia mutta paaaljon pienempi ja sen yhteydessä oli myös ravintola ja kaikki. Sunnuntaina kävin lounaalla Fionan kanssa. Kävimme lounaalla intialaisessa buffetissa. Tykkäsin kyllä, maistu kyllä aika paljon samalle kuin kiinalainen ruoka. Mutta voi sitä olla, että menisi myös uudestaa. :) Sunnuntaina viettelin myös aika paljon täällä "olohuoneessa" ja tein koulutehtäviä kun maanantaina taas kutsui työt. :) Tässä on ensimmäisestä viikosta :)
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Toinen viikko on aluillaan ja minä vaan nukuin pitkään. Ei ole vielä tottunut tänne ja yksin nukkumaan.. Kullan vieres kotona on kivempi nukkua :p Noh mutta viikko alkoi iltavuorolla ja ensimmäinen iltavuoro nyt tämän harjoittelun aikana. Illan aikana on samaa tarkkailua, kunkin potilaan kohdalla omansa. Työpäivät menee yleensä melko nopeasti, etenkin jos osasto on täysi. Jokaisella hoitajalla on vastuullaan kaksi potilasta, maksimissaan. Jos on esimerkiksi puutteita työntekijöissä, ei voida potilaita ottaa osastolle, koska yhellä on vain kaksi vastuullaan. Eikä siinä oikein kerkeäisikään, jos olisi kolme todella huonokuntoista potilasta, jotkut potilaat vaativat ns. vierihoitoa, kun tilanne elää niin paljon. Eikä koskaan voi sanoa miten asiat menevät. Iltavuoron jatkoksi oli kaksi aamuvuoroa ja ne alkoivat jo mennä ihan hyvin. Kieli alkaa kääntyä paremmin ja sanatkin jo muistuvat mieleen, kirjottamista, olen tehnyt vaik koko ajan enemmän ja yritänkin saada enemmän vastaatu, kunha kieli taipuu kunnolla. Edelleen joitain vastauksia tulee suomeksi ja etenkin hoitajat vain hymyilevät ku korjaan vastausta. Myöskin jos en muista sanaa, niin he odottavat tai ehottavat mitä yritän hakea. Töissä on mennyt hyvin siis ja parantuu kokoajan. :)






Lähdin keskiviikkona työpäivän jälkeen oleskelemaan ja kiertämään kauppakeskusta. :) Edessä olisi kaksi vapaa päivää ja ei tietoa mitä tässä alkaisi sitten tekemään. Kiersin erikauppoja ja löysin siis kilttikaupan ja myös kauppa missä on kuosina on vain skottiruutu, aika kivoja kyllä :p Myöskin tuo pieni pingviini lähti mukaan kylläkin jo viime viikolla kun kävin discovery laivaa katsomassa, se huusi, että ota minut mukaan :Dhehe söpö kaveri kyl. :D Myöskin tästä on tullut hauska tapa kun törmään lähes joka kaupassa pöllöihin, niin otan niistä kuvia ja lähettelen Sallalle kun hän niistä niin tykkää. Myös yksi työntekijä nykyisellä osastolla missä olen pitää pöllöistä, löyty pöllökalenteria, puhelimenkuori, lompakko. Eli Salla et ole ainoa pöllöfani xDD Kävin kokeilemassa myös päivän päätteeksi keskiviikkona Mr.Noodles ruokapaikkaa, kun se ole aika myöhempään kuin ostoskeskus. Sai valita normaalin tai ison kupin, riisiä vai nuudelia, kanaa, tofua tai pari muuta mistä sai valita, sitten kastikkeita olin 10 erilaista, joista ite valitsin curry kastikkeen. Oli kyllä hyvää. :P (Olen käynyt siellä uudestaankin :D)Tossa yhdessä kuvassa on kuva saippua kaupasta, ne tekee itse saippuat ja ne tuoksuu jo puolen metrin päähä ennen ku astuu kauppaa sisään, mut ne on kyl hienoa ja miten erilaisia on saanu tehtyä :)






Sitten tuli torstai, olin vaa hengailemassa täällä "olohuoneessa" kun Laura, kuka itse on Kotkassa tällä hetkellä harjoittelussa, kysyin tahdonko lähtä viettämää iltaa ulos? Hän voisi kysyä, jos pääsisin hänen kaverreittensa kanssa viettämään iltaa. En tiedänkään heti voinut vastata mutta hetken harkittuani ja kun näin tapahtuman, ajattelin, että miksipäs ei? :) Kyseessä siis oli The Unionin järjestämä The great castby night, liittyen samannimiseen elokuvaan, josta pidin paljon. Enhän minä edes ottanut yhtään mekkoa mukaan. Kävin siis katselemassa mekkoja, koska tapahtumassa olisi swing-tanssia ja big band soittamassa musiikkia. Odotin tapahtumaan kovasti ja mekko oli helppo valita. Olin katsonut tuota mekkoa jo useamman kerran mutten raaskinut sitä sovittaa kun oli niin kallis. Kun sovitin sitä se istui päälleni täydellisesti ja pidin sen kuosista ja siitä miltä se näyttää päälläni. Minun oli aivan pakko se siis ostaa, voinhan sitä käyttää, joku ilta uudestaankin. :) Ilta meni hyvin ja tapasin Lauran kaverit Sophien, Katien, James x 2, Blainin, Antoinetin ja Adamin ja monia muita kenen nimiä en edes enää muista. :) Mutta mulla oli hauskaa ja minut otettiin hyvin vastaa, vaikkei kukaa tienny kuka mie oon. Siellä ihmiset oli pukeutunu samoin kuin suoraa elokuvasta. :) Jee, hienoa. :)



Toinen viikko päättyyi yövuoroihin. Kaksi kappaletta 12h. :D vähä pitemmän yövuorot kuin suomessa mutta eipä tuo haitanne mittää, hyvin jakso, koska vain nukuttua ennen yövuoroa kahen tunnin päikkärit ennen molempia yövuoroja. Yövuorot oli melko hiljaisia kun potilaita ei ollutosastolla kuin kolme. Tässä kuvi ku viimeisen yövuoron jälkee kipsuttelin takasin huoneeseen nukkumaan, kattelin hetken aikaa tätä nättiä auringonnousua. :) Säät on täällä edelleen ollu vähä kehnoja. Välillä on paistellu aurinkokin mutta kova tuulion tehnyt säätä kylmemmän kun ois oikeesti. Kuulemma normaalia kylmempi ollu tää aika kun yleensä. Mie nyt lopettelen tän ekan blogikirjoituksen tähän kahteen ensimmäiseen viikkoon. Ja huomenna yritän lukea ja jos jotain unohdin niin lisäilen sitte .. :DD heheh toivottavasti täst joku jotain hauskaa saa irti.. :DD Jatkan huomenna tai kuitenkin viikonlopun aikana varmaan kirjoittelen seuraavista kahdesta viikosta. Nyt tää menee nukkumaan.. HEIPPA!! <3
















Vitsi mie oon kade!!! Skotlanti <3 Hauskaa matkaa! t. suvi
VastaaPoistaJuuh ihan mukavaa ollu viel muutama kkaus :)
PoistaLisää!!! :D kuvii on ihana katsella...laita muuten jos vaan meet uudestaan sinne kengä kauppaan mistä sillon puhuit...kuvii!! ;)
VastaaPoista